Länsimainen yhteiskunta elää mediakaaoksen aikaa. Media on välittäjä: keino välittää informaatiota, mielipiteitä, tietoa. Median eri kentiltä meidän tulisi löytää oma väylämme vaikuttaa, osallistua, keskustella, etsiä tieto, jonka tarvitsemme. Tänään elämme sähköisen median aikakautta – kaikki tapahtuu Twitterissä, Facebookissa, blogeissa, eri uutispalveluissa, oppilaitosten sähköisissä oppimisympäristöissä. Valtava informaatiotulva velloo ympärillä, mutta entä jos itse elää aallonpohjalla mediaummikkona?

 

On opittava uusia tapoja oppia. Kukaan ei koskaan opettanut minua valikoimaan ja etsimään tietoa kuten sitä tänään tulisi etsiä. Minut opetettiin pärjäämään kynällä, kumilla ja paperilla. Minut on opetettu lukemaan kirjoja ja oppimaan ulkoa. Minut on opetettu soittamaan puhelimella ja menemään paikan päälle kysymään neuvoa. Minut opetettiin kalvoilla ja piirtoheittimillä, kopioimaan teksti liitutaululta ruutuvihkoon. Sähköisissä oppimisympäristöissä olen itseoppinut ja omillani.

 

Saan nuhtelevaa sähköpostia uuteen utapostiini, kun yksityisviesti lähteekin koko yhteisölle. Seuraavan kerran kun uskaltaudun kokeilemaan, viestini ei tavoita ketään. Moodle-alue on minulle käsittämätön, ja soittelen veljelleni ja luottokaverilleni kysyäkseni, mistä etsimäni tieto löytyy. Minut on houkuteltu ja pakotettu eri median kentille. Vaivattomaksi ja nopeaksi kehuttu sähköinen media on minulle suuri ja vaivalloinen mysteeri. Yksinkertaisten asioiden hoitamiseen menee ikuisuus, kun en tiedä edes mistä aloittaisin. Ja näillä kentillä olen hikoillut tuntitolkulla. Uskallan jo käyttää Facebookia, mutta muu sosiaalinen media on minulle vieras. Osaan käyttää sähköpostia, jota olen käyttänyt 14-vuotiaasta, mutta utapostin kanssa en tiedä mitä tekisin. Osaan kyllä etsiä tarvitsemaani tietoa Internetistä, päivitellä Facebookissa ja kuunnella biisejä JuuTuubissa, mutta mediaosaamisen korkeampi taso on tavoittamatta. Pysyn tutussa ja turvallisessa.

 

En osaa toimia, olen median väärinkäyttäjä. Sähköiseen mediamaailmaan viskattu. Olen Media-avuton.

 

Motivaatio katoaa useiden kömmähdysten ja nolojen sattumusten myötä, eikä tyhmiä kysymyksiä uskalla esittää. Media-avuttoman suhtautuminen muuttuu kielteiseksi ja into oppia hiipuu. Media-avuton ei uskalla enää edes yrittää.

 

Mediavallan ja muuttuvan tiedonhankinnan aikakautena myös peruskoulu on murroksessa. Eräässä pirkanmaalaisessa alakoulussa, jossa työskentelen, on yli 500 oppilasta ja kolmisenkymmentä opettajaa, joista mediaosaajia vain muutama. Tässä yhteydessä tarkoitan mediaosaajalla sellaista, joka käyttää sähköistä mediaa opetustyönsä olennaisena työvälineenä, osaa hakea tarvittavia tietoja, vie oppilaansa atk-luokkaan hakemaan tietoa esitelmiin, ajankohtaista lisätietoa tunnin aiheesta, esittelee tietolähteitä informaatiosotkun seasta, sekä välittää näitä kullanarvoisia tietoja ja taitoja oppilailleen valjastaen nämä työkalut hyötykäyttöön.

 

Sen lisäksi, että olen oppinut media-avuttomaksi olen onneksi oppinut myös olemaan välittämättä pikku takaiskuista. En ole huolissani itsestäni, vaan siitä tosiseikasta, että media-avuttomasta opiskelijasta tulee media-avuton opettaja.

 

 

Sähköiset mediat avaavat meille aivan uuden maailman – opimme hakemaan tietoa ja analysoimaan sitä, suhtautumaan löytämäämme lähdekriittisesti. Kun opimme niiden tarjoamat oikopolut, opimme osaksi tuota sähköistä mediamaailmaa ja tulemme aktiivisiksi, uteliaiksi toimijoiksi sen monilla kentillä. Informaatio kulkee nopeammin, tehokkaammin ja tavoittaa yhä useampia ja nimenomaan niitä, jotka haluamme tavoittaa.

 

Me Media-avuttomatkaan emme voi kieltää sitä, että maailma muuttuu. Me voimme joko valittaa ja pitää kiinni vanhoista toimintamalleista tai ottaa selvää ja nousta aallon pohjalta sen harjalle, nähdä median hyöty, oppia käyttämään sitä oikein – ja opettaa tämä tärkeä taito muille. Haaste on juuri siinä. Minä tulevana opettajana uskon ymmärtäväni oppimisen merkityksen. Ymmärrän myös, että lapset tarvitsevat opettajaa mediankäytön haasteisiin, uudenlaiseen tiedonhankintaan, median mahdollisuuksiin oppimisen apuvälineenä. Tässä tarvitaan mediaosaajia, jotka ymmärtävät, miten vaikeita ovat yksinkertaiset asiat, kun niitä ei osaa. Minua on monta kertaa käsketty ”katsomaan netistä”, ”täyttämään e-lomake”, ”ilmoittamaan sähköpostilla”. Yhtä hyvin voisi käskeä ajamaan pyörällä sitä, joka ei osaa ajaa sillä tai lukemaan sitä, joka ei tunne aakkosia. Minä olen valmis vielä yrittämään. Tahdon työssäni olla mediaosaaja ja opettaa kärsivällisyydellä mediaosaamisen aakkoset.

 

Ja ihan ensimmäiseksi ottaa tämänkin haasteen vastaan!